Terveys ja kasvattamisen etiikka

Rodun terveystilanne

Pyhä Birma on suhteellisen terve rotu. Yksilöt elävät helposti 15-20 vuotiaiksi ja yli 20-vuotiaskaan Birma ei ole harvinaisuus. 

HCM - RCM

Sydänsairaudet vaivaavat ihanaa rotuamme. Viime aikoina valitettavan monta kasvatuskissaa on paljastunut joko sydänsairaaksi tai sydänsairauden periyttäjäksi. Onneksi kasvattajien avoimmuus ja yhtenäinen linja, tulee pelastamaan tilanteen. Yhdessä tuumin selkeästi perinnöllistä sydänsairautta periyttävien riskilinjojen sulkeminen kasvatuksesta, tuottanee tulosta. Kuitenkin pitää aina muistaa, että pienellä geenipoolilla varustetun rodun kasvatuksessa liiallinen siitosyksilöiden karsiminen voi aiheuttaa uusia ongelmia.

Siksi sydänongelmien karsimisessa ultraaminen ja kasvattajien yhteistyö ja avoimmuus on avainasemassa.

FIP

Myös suurimpia ongelmia tämän päivän Birmoilla aiheuttaa FIP, joka on väärin suomennettuna saanut suomenkieliseksi nimekseen tarttuva vatsakalvon tulehdus. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinaisesti vatsakalvontulehdus, eikä myöskään se ole tarttuva, vaan FIPin aiheuttaa kaikilla kissoilla esiintyvä ja itsessään harmiton koronavirus. Suuri osa kissoista kantaa koronavirusta, eikä vielä täysin tiedetä, mikä mekanismi aiheuttaa kyseisen koronaviruksen mutatoitumisen ja mutatoitumisen kautta aiheutuneen FIPin. Arvellaan, että FIPiksi kehittyminen on usean osan summa ja merkitystä on mm perimällä, olosuhteilla ja sattumalla. 

FIPiä on saatu karsittua kasvattajien yhteistyöllä ja avoimmuudella melko hyvin, joten FIPiä ei voi lukea enää yhtä suureksi ongelmaksi, kuin mitä se vielä vuosituhannen alussa oli.

Muut sairaudet

Sisäsiittoisuus ja terveys

Pyhä Birma on sisäsiittoinen rotu. Siitä emme pääse mihinkään ja sen kieltäminen vain pahentaa asioita. Genetiikan asiantuntijat ovat jo varoitelleet, että rotuamme saattaa uhata jopa sukupuutto, jos asioille ei nopeasti tehdä jotain.

Usein ratkaisuksi mietitään tuontikissaa, mutta tuontikissa auttaa tilannetta vain, kun katsotaan lähisukupolvia. Koska maailman kaikki Birmat ovat sukua toisilleen, rodun lähteissä liikkeelle vain muutamasta yksilöstä, on ainoa keino torjua sukupuutosta lisätä geenipoolia toisista roduista. 

Kissojen sukutaulukannan, Pawpedsin mukaan Birmojen esi-isä Fly de Kaabaa on tuottanut jokaisen Birman geeneistä n 1/4. Jokaisella Birmalla on siis laskennallisesti 25% samoja geenejä, vaikka kissa tulisi mistä maailman kolkasta tahansa. Tästä johtuen kokonaissukusiitosaste nouseekin Birmoilla lähemmäksi 30%, joka on jo melko paljon. Prosenttia ei voi suoraan verrata muihin rotuihin, mutta suosituksena olisi, että prosenttia saataisiin laskemaan ja reilusti. 

Kasvattajien ymmärryksen ja tiedon lisääntymisen, sekä rotuyhdistyksen aktiivisen toiminnan vuoksi, kokonaissukusiitosta on saatu jo putoamaan usean prosentin verran, mutta ilman roturisteytyksiä, sukusiitosastetta ei pysty mahdottomiin pienentämään. 

Siksi ainoa ratkaisu pitää rotumme jatkossakin elinvoimaisena ja terveenä, on tehdä roturisteytyksiä ja tuoda sitä kautta uusia geenejä. Toki roturisteytyksissä on aina omat riskinsä ja niitä tulisikin tehdä vain kasvattajan, joka tiedostaa outcrosskasvatuksen riskit ja haasteet. 

Jos haluat lukea lisää tekemästäni roturisteytystyöstä, lue roturisteytysosio.

Kasvattamisen etiikka

Miksi kasvatan? Se on ensimmäinen kysymys, johon kasvattajan tulisi pystyä vastaamaan. Onko kasvatuksen lähtökohtana tuottaa söpöjä lemmikkejä vai parantaa rotua, jalostaa?

Kasvattamisen etiikkaa voidaan lähteä miettimään todella syvältä. Onko edes oikein pitää eläintä lemmikkinä, saati säädellä, miten eläin elää, syö, miten se liikkuu tai lisääntyy. Onko eettisesti väärin päättää, miltä eläimen tulee näyttää? Toisaalta meidän moraalikäsityksemme on jo muotoutunut siten, että koemme olevamme oikeutettuja pitämään eläintä lemmikkinä ja sitä kautta olisi moraalisesti oikein päättää, millaisen eläimen kukin itselleen haluaa. Tietysti haluamme, että eläin miellyttää meitä niin ulkonäöltään, kuin käytökseltäänkin. Olen kohdannut tilanteita, joissa joudun miettimään kasvattamisen etiikkaa ja omaa moraalikäsitystäni. 

Olemme jo päättäneet jalostaa lemmikkieläimiämme ulkoisesti ja myös käyttäytymiseltään. Valitettavasti aiempien vuosien kasvattajat tiedon puutteen vuoksi eivät ole osanneet kiinnittää huomiota erilaisten ominaisuuksien tuomiin terveysriskeihin ja liian tiukan sukusiitoksen tuomiin terveysongelmiin, joten olemme tuottaneet eläimillemme jalostuksella myös terveysongelmia. Nämä terveysongelmat ovat se kohta, joka koettelee omaa etiikkaani liittyen kasvatukseen. Onneksi nykykasvattajilla on halutessaan käytettävissä määrättömästi tietoa, joten tietämättömyyttään ei pitäisi mitään väärää enää nykypäivänä tehdä.

Toisaalta on myös fakta, että emme voi tuottaa 100 % terveistä eläimiä, eikä luonnollinenkaan valinta tuota täysin terveitä yksilöitä, mutta kasvatuksessa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota terveyteen ja puuttua ongelmiin nopeasti. Joudun kasvattajana miettimään kasvattamisen etiikkaa ja omaa moraaliani erityisesti terveyskysymyksissä. Missä kohtaa jalostuseläin ei ole enää sopiva ja missä kohtaa eläin tulee jättää pois kasvatuksesta tai katkaista jokin sukulinja?

Suurimmat eettiset kysymykset olen kohdannut juuri siinä kohtaa, kun omasta mielestä hienon yksilöni taustalta on paljastunut jotain epäilyttävää ja olen joutunut tekemään rajun päätöksen sukulinjan katkaisusta. Olen joskus jättänyt tuontikissan pois kasvatuksesta, koska mielestäni sen käyttäminen ja sen geenien päästäminen rotuun, olisi ollut eettisesti väärin. Kuitenkin, kun tiedän, että kaikki eivät esimerkiksi sukulinjassa esiintyvään HCMään suhtaudu yhtä voimakkaasti, on välillä vastuullisuus vaikeaa. Katkaisen itse sukulinjan, jolla kasvattaminen on mielestäni eettisesti väärin, mutta tiedän toisen kasvattajan tietoisesti jatkavan samalla sukulinjalla. Tällöin kasvattamisen etiikka ja moraali joutuu koetukselle.Koska olemme jo vanginneet eläimen omaksi iloksemme, koen, että nykyisellään suurin eettinen kysymys on terveys. Missä kohtaa pitää yksilö jättää kasvatuksesta pois ja missä kohtaa voi yksilöllä jatkaa? 

Toki sama koskee muita ominaisuuksiakin. Jos sinulla on muuten erittäin rotustandardin mukainen ja terve yksilö, jolla on hieno sukutaulu, mutta kierot silmät, onko eettisesti oikein kasvattaa sillä? Kierot silmät eivät eläintä satuta, mutta sairaudet satuttavat ja siksi on moraalisesti väärin kasvattaa eläintä, joka suurella todennäköisyydellä tulee olemaan kipeä tai muutoin kärsimään jostain ominaisuudestaan. Toisaalta taas, miksi haluaisin kasvattaa yksilöllä, jolla on kierot silmät? Tässä taas joudun painimaan etiikan kanssa ja miettimään, miksi tuota yksilöä käytän ja onko se eettisesti oikein.

Sisäsiittoisuus ja etiikka

Meillä on jo vuosia ollut se tilanne, että sisäsiittoisuus on rodussamme aivan liian suuri ja edes tuontikissojen käyttäminen ei enää juurikaan auta, koska sukutaulut kuitenkin johtavat takaisin niihin muutamaan yksilöön siellä rodun alkupäässä. Myös euroopan sotavuosien aiheuttama kissakannan romahtaminen on osa ongelmaa.

Mm professori Hannes Lohi oli jo vuosia sitten sitä mieltä, että alkaa olla kohta liian myöhäistä ja rotuamme uhkaa pian sukupuutto. Ainoa keino purkaa tätä sukusiitosta, on roturisteytykset, juurikin edellä mainitusta geenipoolin pullonkaulasta johtuen. 

Tästä kaikesta huolimatta joudun järkytykseni huomaamaan, että kasvattajat ja kollinomistajat sen kummemmin ajattelematta edelleen antavat uroksiaan rajoituksitta käyttöön tai rajaavat siitoskäyttöä väärin, teettävät samoja yhdistelmiä uudestaan ja uudestaan sekä kasvattavat sukutauluja, joissa samat kissat toistuvat uudelleen ja uudelleen tai siitosmatadori toisensa jälkeen.Ettekö todellakaan ymmärrä, minkä karhunpalveluksen rodullemme teette? 

Meillä on kasvatuksessa kissoja, joita ei pitäisi kasvatuksessa enää olla ja kissoja, joilla on aivan liikaa jälkeläisiä. Meillä on kasvattajia, jotka teettävät pentuja vain, koska pennut ovat suloisia, sen kummemmin ajattelematta rodun tulevaisuutta. "Kasvatan vain lemmikkejä" on lause, joka saa minulla karvat nousemaan pystyyn. 

Tällainen kasvatus on vastuutonta ja aiheuttaa rodulle vain hallaa. Jokainen pentue tulisi olla tarkasti suunniteltu ja siitä pitäisi lähtökohtaisesti jäädä jatkoa, jotta geenit pääsisivät mahdollisimman laajalti eteenpäin. Lemmikiksi tarkoituksella teetetyt pentueet vievät tilaa pentueilta, joista arvokkaita geenejä voisi päästä jatkoon. Pentumäärä vuodessa on kuitenkin lähes vakio, joten jos 75 % menee lemmikiksi, niin vain 25 % geeneistä pääsee jatkoon ja loput hukkuu. Suhteen pitäisi ennemminkin olla toisinpäin! Meillä ei pitäisi olla uroksia, joilla on kymmeniä jälkeläisiä vaan meillä pitäisi olla kymmeniä uroksia, joilla on muutamia jälkeläisiä, joilla taas olisi muutamia jälkeläisiä. On parempi teettää viidellä uroksella kaikilla 1 pentue, kuin yhdellä uroksella 5 pentuetta. Toki tähän haasteensa aiheuttaa leikkaamattomien urosten pitäminen kotona.

Meillä on nyt rodun tilanteeseen nähden aivan liikaa kasvattajia, jotka eivät joko osaa tai halua ottaa vastuuta. Laitetaan vain kaksi kissaa yhteen, sen kummemmin ajattelematta. Uusilla kasvattajilla ei ole vielä tietoa tai edes halua tietää ja vanhat kasvattajat eivät halua oppia uutta vaan ovat jumissa vanhoissa tavoissaan. Tieto on muuttunut ja lisääntynyt ja vanhojenkin kasvattajien olisi hyvä päivittää tietonsa ja tapansa tähän päivään. Rotumme tarvitsee uusia kasvattajia, jotka haluavat viedä rotua eteenpäin ja oppia.

Olen itse tehnyt kasvatuksessani paljon virheitä, huomannut tehneeni väärän yhdistelmän, käyttäneeni vääriä kissoja. On kova paikka sulkea joku sukulinja pois kasvatuksesta, mutta se on joskus tehtävä, jotta meidän yhteinen hyvä säilyisi. 

Edelleen koen oppivani koko ajan uutta. Minun suurin panokseni rodun eteen lienee jo tehty ja pikkuhiljaa olen siirtynyt takaa-alalle niin näyttely-, kuin kasvatuspuuhista. Silti haluan olla mukana rotumme tulevaisuudessa. Tiedän, että otan kasvattamisen joidenkin mielestä liiankin vakavasti, mutta olen sitä mieltä, että ensisijaisesti kasvattajan tulee olla ammattilainen, joka näkee kissojensa heikkoudetkin sen kaiken söpöyden takaa. Minulle pennut antavat paljon iloa ja niiden suloisuutta on ihana katsella. Silti ensisijaisesti tulee tunnistaa kissojen hyvät ja huonot puolet rodun tulevaisuuden kannalta, eikä antaa sen söpöyden hämätä. Kasvattajan tulee ajatella ensisijaisesti järjellä ja sitten vasta tunteilla. 

Kosiskelen tällä kirjoituksellani eniten uusia ja uudehkoja kasvattajia miettimään omaa kasvatustaan ja sen päämäärää. Katsokaa kasvatuskissojenne sukutauluja ja tehkään sen mukaan ratkaisuita. Älkää toistako virheitä, vaan pyrkikää korjaamaan ne. Unohtakaa se lemmikkien kasvattelu, vaan sen sijaan pyrkikää tuottamaan terveitä, rodunomaisia sekä sukutaulultaan hyviä jälkeläisiä. Jokaisen syntyvän Birman tulisi olla vähintään sukutaulultaan sellainen, että se kelpaisi jatkokasvatukseen ilman suurempa kommervenkkejä. Meille syntyy lemmikkitasoisia pentuja aivan tarpeeksi jo ilman, että niitä tarkoituksella tuotetaan.

Uusi kasvattaja?

Mieti jo etukäteen miksi kasvatat. Haluatko vain tuottaa kivoja lemmikkejä ihmisille, haluatko itse nauttia pennuista vai kenties menestyä näyttelyissä tai tuottaa itsellesi rahaa. Vai onko ajatuksesi viedä rotuasi eteenpäin ja jalostaa sitä paremmaksi ja terveemmäksi? 

Syy miksi kasvatat, vaikuttaa myös etiikkaan. Jos haluat tuottaa kivoja lemmikkejä ihmisille tai nauttia itse pennuista, on sinulle varmasti melko yhdentekevää, ovatko pennut niin rodunomaisia tai pärjäävätkö ne näyttelyissä. Jos taas haluat tuottaa rahaa, on tärkeintä, että saat tuotettua mahdollisimman paljon ja mahdollisimman vähillä kuluilla. Tällöin varmasti mm terveysasiat jäävät takaa-alalle. Jos taas haluat viedä rotua eteenpäin ja jalostaa kissoista terveempiä ja parempia, mietit asiaa joka osa-alueelta ja teet varmasti helpommin eettisiä päätöksiä jättää yksilöitä pois kasvatuksesta. Tärkeintä on siis tiedostaa, miksi kasvatat. 

Ajattelen itse, että ainoa moraalisesti oikea syy jalostaa jotain eläintä, on se, että haluaa parantaa eläintä, sen terveyttä, luonnetta, ulkonäköä ja viedä koko rotua eteenpäin. Kasvattaminen on kuitenkin myös kompromisseja, mutta sinun pitää tuntea kasvattajana vastuusi rodusta ja sen tulevaisuudesta. Ei voi ajatella, että no minähän vain teen muutaman kivan lemmikin, tuskin niillä on merkitystä, koska jokaisella yksilöllä on merkitys. 

Tästä aiheesta voisin jatkaa lähes loputtomiin, mutta jokainen populaatioekologiasta kiinnostunut, voi etsiä tietoa lisää itse. Sitä riittää.Suosittelen myös tutustumaan hyvin jokaisen rodun ominaisuuksiin ja oman rodun kasvatuksen tavoiteohjelmaan, jos sellainen on jo olemassa sekä miettimään erityisesti kysymystä miksi. Lisäksi olisi hyvä tietää, mihin olet kasvattajana menossa ja tähtäämässä. Vaikeaa tätä laji joka tapauksessa on, mutta oikealla asenteella pääsee pitkälle.

Jos haluat keskustella asiasta kanssani, niin laita viestiä ja tartu puhelimeen. Olen aina käytettävissä rotuun liittyvissä asioissa